lauantai 29. syyskuuta 2012

Lohi-katkaraputartar, kukkoa viinissä ja creme brulee

Muuten kurjan päivän kruunaa aina loistokas illallinen. Tällä kertaa halusin yhdistellä omia ja perheen makumieltymyksiä tyyliin "jokaiselle jotakin".  Alkuruoan virkaa toimitti lohi-katkaraputartar-leipä, jonka höystin sitruunaoliiviöljyllä, smetanalla ja hienonnetulla punasipulilla. Tillitupsu kruunasi koko komeuden, joka perheen nuorimmaisen kanssa viriteltiin muotin kanssa näyttäviksi annoksiksi.

Pääruoaksi syntyi varsin perusranskalainen Coq au vin, hitaasti haudutettua kanaa yrrttien ja sipulin kanssa punaviiniliemessä. Lisäkkeenä perinteinen pilahviriisi, toimii.

Jälkiruokana tällä kertaa Creme brulee, sekin varsin ranskalainen klassikko, jonka karamellisointi ei onnistunut tohottimella, koska nysväsin kaasupullon kanssa liki hermojen menettämiseen asti. Fariinisokeria pintaan ja uuniin. Toimi sekin, mutta valitettavasti vuoka kuumeni hiukan, koska vanhan uunin grillivastukset olivat parhaat päivänsä jo nähneet. Kokonaisuudelle perhe antoi liki 10 pistettä, miinusta tuli liian pienestä alkuruoasta.



Lohi-katkaraputartarleipä

paahtoleipää
kuutioitua kylmäsavulohta
katkarapuja
smetanaa
punasipulia
tuoretta tilliä
sitruunalla maustettua oliiviöljyä


Kasaa ainekset öljytylle paahtoleivälle ja nauti.








Kukkoa viinissä

marinoimatonta, luista kanaa tai broileria
porkkanoita
sipulia
valkosipulia
possun savukylkeä tai pekonia
punaviiniä
kanalientä tai fondi ja vettä
tuoretta timjamia ja persiljaa
kokonaisia mustapippureita
suolaa

paistamiseen öljyä ja voita


Ruskista pekoni ja kanapalat voin ja öljyn sekoituksessa. Lisää sipulit ja porkkanat. Pyörittele hetki ja kaada päälle viini ja kanaliemi. Lisää pippurit ja yrtit ja anna hautua kannen alla reilun tunnin tai kunnes kana on kypsää.

Pilahviriisi


riisiä
sipulia
öljyä
vettä
suolaa
pippuria
pari tuoretta tomaattia


Kuullota sipuli ja riisi öljyssä, lisää vesi ja keitä ohjeen mukaan kypsäksi. Kun riisi on lähes valmista, lisää hienoksi kuutioidut tomaatit. 





Creme brulee

3,3 dl kermaa
1dl maitoa
puolikas vaniljatanko

4 munan keltuaista
1/2 dl sokeria


Kuumenna kerma-maitoseos kiehumispisteeseen. Vispaa sokeri ja keltuaiset kevyesti ja lisää kerma-maitoseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Annostele uuninkestäviin vuokiin ja kypsennä vesihauteessa (vettä noin puoleen väliin vuokaa asti) 190 asteessa n 20-25 minuuttia. Siirrä jääkaappin jäähtymään 2-3 tunniksi.  Ripottele pinnalle sokeria ja paahda sen pinta joko kaasupolttimella tai kuumassa uunissa grillivastusten alla pari minuuttia.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Juustokohokasta ja poropihvejä

Ystäväni kävi vierailulla ja totuttuun tapaan halusin väkertää jotain extraa kyökin puolella. Mieleeni muistui vanha herkku, joka sopii niin alkuruoaksi, pääruoaksi salaatin kera tai vaikkapa tuhdiksi iltapalaksi. Juustokohokas, tuo jokaisen kotikokkaajan kauhu: apua, se lässähtää kuitenkin!
Onneksi kohokaan lässähdys ei vaikuta makuun, mutta visuaalisuuten kuitenkin. Rohkeasti esittelen tässä nyt -ei niin korkean kohokkaan- joka oli kuitenkin muutoin koostumukseltaan ja maultaa ensiluokkainen.

Pääruoaksi paistelin poropihvejä, joihin poron jauhelihaa jatkoin naudan paistijauhiksella, sekä runsaalla määrällä sipulia. Pihvien kylkeen lohkoperunoita ja tomaatti-kermakastiketta.

Ylimääräinen ähkyn tunne lievittyi hileisellä mustaherukkamousella, joka valmistuu tehosekoittemella alle minuutissa.




Juustokohokas


2 rlk voita
3 rlk vehnäjauhoja
2 1/2 dl maitoa
5 luomumunaa
mustapippuria
100 g raastettua parmesan-, gouda-, gruyère-juustoa


Sulata voi ja sekoita jauhot joukkoon, kun jauhot ovat imeneet rasvan ja kypsyneet hetken, lisää maito koko ajan sekoittaen. Keitä hiljalleen, kunnes kastike on paksua ja tasaista. Nosta sivuun jäähtymään. Erottele keltuaiset ja vispaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa keltaiset yksi kerrallaan jäähtyneeseen kastikkeeseen. Lisää pippuri ja juustoraaste. Kääntele lopuksi valkuaisvaahto varovasti joukkoon. Annostele voideltuun/voideltuihin ja jauhotettuihin uuninkestäviin vuokiin. Paista 200 asteisessa uunissa n 20-40 min. vuoan koosta riippuen, kunnes kohokas on pinnaltaan kauniin ruskea. HUOM! Älä avaa uunin luukkua paistamisen aikana, tai kohokas lässähtää.
tarjoile tuoreen salaatin kera.







Poropihvit


poron jauhelihaa
naudan jauhelihaa
raastettua leipää
kermaa
ruskitettua sipulia
1 luomumuna
suolaa
rouhittua viherpippuria


Sekoita kaikki ainekset ja paistele miedolla lämmöllä voissa. Tarjoile perunan tai pastan kera, hyvälä kastikkeella.


Tomaatti-kermakastike



1 tlk säilöttyjä kirsikkatomaatteja
vettä
valkosipulia
kermaa
hienonnettua tuoretta chiliä maun mukaan
mustapippuria
suolaa


Pyörittele chiliä ja valkosipulia tilkassa öljyä ja lisää tomaatit, sekä puoli tölkkiä vettä. Anna kiehua vartin verran, lisää kerma ja mausteet. Tarjoile lihan tai kalan kanssa.







Hileinen mustaherukkamousse


jäisiä mustaherukoita
tomusokeria
kermaa

Aja jäiset mustaherukat tehosekoittimella rouheeksi ja lisää tomusokeri ja kerma. Valmista!!!








Minestronella lähtee

Kaikki muistavat varmasti minestrone-pussikeitot, joilla ei ole mitään tekemistä edes puoliksikaan aidon minestronen kanssa, joka on jo järkisyistä syytä tarjoilla focaccialeivän kera. Minestronen sydän on savupekonia ja tomaattia, höystettynä valkosipulilla, yrteillä ja pastalla. Käytännössä minestroneen voit laittaa mitä tahansa liemen ja pastan kaveriksi.

Focaccialeipä on italialainen kalakukko. Tai toisinpäin. Pointtina lienee alunperin ollut saada ruokaisan leivän mukaan täytettä, jottei reissun päällä kuivaa suu. Ja noh, siihen tietty sopii lasillinen viiniä kylkeen, mutta herkullisimman focacciareseptin mukaan leiptaikinaan lirautetaan tilkka valkoviiniä. Voidellaan oliiviöljyllä, päälle tuoretta rosmariinia, sormisuolaa, kirsikkatomaatteja ja oliivija. Herkullinen iltapala ihan sellaisenaan tai salaatin kera. Tällä kertaa syötiin läpi aterian.

Pääruoakana tarjoilin possunpippuripihviä valkosipulikermapottujen kera. Tein vielä puikulaperunasta, joka on herkullisen jauhoinen, kypsyy nopeasti pikaruoan tapaan ja valkkaripotut suorastaan sulavat suuhun.






Minestronekeitto

säilöttyjä kirsikkatomaatteja
valkoviiniä
vettä
ruskitettua savupekonia
sipulia
valkosipulia
porkkanaa suikaleina
pastaa
suolaa
pippuria
tuoretta timjamia
tarjolle vastaraastettua parmesania




Focaccia

5 dl vettä
1 dl valkoviiniä
1/2 dl oliiviöljyä
50 g tuoretta hiivaa
10-11 dl durum vehnäjauhoja
suolaa

Sekoita jauhot kädenlämpöiseen liemeen, johon olet liottanut hiivan. Vaivaa taikina kimmoisaksi. Kohota jääkaapissa mieluiten yön yli tai kiireessä huoneenlämmössä kaksikertaiseksi.
Levitä taikina kevyesti kädellä painellen uunipellille ja kohota vielä parisen tuntia. Painele sormella koloja (ja halutessasi voit koristella pintaa myös taikinapyörällä tai veitsellä). Voitele pinta oliiviöljyllä, sirottele pinnalle sormisuolaa ja tuoretta rosmariinia. Halutessasi voit painella kuoppiin kivettömiä oliiveja ja/tai kirsikkatomaatteja. Paista 200 asteisesa uunissa n 30 min.



Pippuripossu ja valkosipuliperunat

porsaan ulkofilettä
kermaa
soijaa
rouhittua  pippuria

Ruskista ohueksi leikatut ja kämmenellä painellut lihaviipaleet kuumalla pannulla voissa molemmin puolin. Lisää reilusti kermaa, tilkka soijakastiketta ja juuri rouhittua pippuria maun mukaan (rose-, viher- ja mustapippuria). Hauduttele, kunnes kastike saostuu.

Valkosipuliperunat

puikulaperunoita
kermaa
valkosipulia
suolaa
pippuria

Paista pannulla kuoritut, viipaloidut, kuivatut puikulat, lisää valkosipuli ja kerma. Hauduttele kannen alla, kunnes perunat ovat pehmeitä (n 15 min).

Ruokajuomaksi sopii parhaiten italialainen punaviini tai kylmä olut.




maanantai 24. syyskuuta 2012

Maksaa ja lakkaa

Flunssan vuoksi viivästynyt blogipäivitys saakin nyt tuplanumeron aikaan.

Monien kauhuruokamuistoihin liittyy maksa ja erityisesti jauhemaksapihvit. Kotikutoisesti tuunattuna ne maistuvat kuitenkin myös  nirsommille teineille ja ovat myös ravintoarvoltaan toista luokkaa kuin teollinen maksalaatikko, joka hädin tuskin muistuttaa sisältävänsä maksaa. Maksapihvien ohessa tarjoilin perunatuuvinkia, puolukkahilloa ja runsaasti ruskitettua sipulia.

Toinen suht'erikoinen makuelämys on lakka kaikissa muodoissaan. Ikävää sen syömisestä saattaa tehdä kovat ja isot kivet, joten tällä kertaa päädyin keittämään niistä hilloin, jonka paseerasin siivilän lävitse ja tällä samettisella herkulla täytin kermavaahdon kera tuulihattuja.






Jauhemaksapihvit

naudan maksaa
raastettua raakaa perunaa
raastettua sipulia
suolaa
mustapippuria


Sekoita kaikki ainekset ja paista lettupannulla molemmin puolin.


Perunatuuvinki

perunaa
porkkanaa
vehnäjauhoja
maitoa
voita
viherpippuria
suolaa
yrttejä
sinappia


Esikeitä kuutioidut perunat ja porkkanat. Valmista valkokastike sulattamalla voi ja lisää siihen jauhoja, sekoita puuhaarukalla tai vispilällä ja lisää maito vähän kerrassaan koko ajan sekoittaen, kunnes saat tasaisen, kiiltävän kastikkeen. Lisää peruna ja porkkana, tuoreet yrtit ja mausta yrteillä, sinapilla ja pippurilla. Tarjoile maksan tai lihan kanssa, tai syö sellaisenaan.









Tuulihatut 

1 1/2 dl vettä
75g voita

1 1/2 dl vehnäjauhoja
3 munaa

Kiehauta vesi ja voi kattilassa jal isää jauhot kerralla. Sekoita, kunnes massasta tulee tasainen. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkanen (tässä on sähkövispilä paras) muutaman minuutin ajan. Pursota massasta haluamiasi kuvioita tai nostele lusikalla leivinpaperille. 
Paista  tuulihatut noin 200 asteessa puolisen tuntia. Malta mielesi, äläkä avaa uunin luukkua ensimmäisen vartin aikana, etteivät tuulihalut lässähdä. Voit täytyy tuulihalut makusi mukaan suolaisella tai makealla täytteellä. Tällä kertaa sisään päätyi hienoa lakkahilloa ja kermavaahtoa.


torstai 13. syyskuuta 2012

Poropiirakkaa ja porokeittoa

Isäntä kertoi aamutöikseen, että hänen mielensä tekee pitkästä aikaa porokeittoa. Samalla hetkellä mieleeni tulvahti porokeiton tuoksu ja maku - kermaisen tulinen, polttava ja lempeä. Siinä on vaan kaikki niin sopivasti kohdallaan. Kun porokeitton nauttimiseen saisi vielä yhdistettyä takkatulen ja syysillan hämärän, ei ihminen juuri enempää voisi toivoa.
Alkuruoaksi värkkäsin poropiirakkaa jääkaapista löytyneestä kylmäsavuporosta, ananaksesta ja sipulista yrtteineen. Suolaisen ja makea yhdistelmä herättää makuhermot ja vaatii nauttijaltaan itsehillintää, jottei aluruoka täytä koko vatsaa, vaan tilaa jää myös kermaiselle pääruoalle. Jälkkäri jäi tällä kertaa väliin. Pari palaa tummaa suklaata tyydytti makeannälän.





Poropiirakka


piirakkataikina
kylmäsavuporoa
ananasta
sipulia
valkosipulia
creme fraichea
juustoraastetta
munia
mustapippuria
tuoretta persiljaa ja basilikaa


Painele piiraspohja vuokaan ja esipaista sitä n 10 min. Levitä pohjalle kuutioitu ananas ja poro, lisää päälle freesatut sipulit ja tuoreet yrtit. Kaada komeuden päälle seos, jossa on creme fraiche, pari munaa ja kourallinen juustoraastetta, sekä pippuri. Paista n 200 asteessa puolisen tuntia ja tarjoile joko reilun salaatin kera lounaaksi tai yrttien kanssa alkuruokana.










Porokeitto

perunoita
porkkanaa
sipulia
poronkäristyslihaa
koskenlaskijajuustoa
vettä
viherpippuria
tuoretta persiljaa

Kuori, kuutoi/viipaloi ja keitä perunat, porkkanat, sekä sipuli, kunnes alkavat pehmetä. Ruskista käristeliha kuumalla pannulla ja lisää keittoon. Anna porista puolisen tuntia, kunnes perunat ovat lähes muhjua ja lisää koskenlaskija pieninä paloina joukkoo. Rouhi (mieluiten morttelissa) viherpippuria maun mukaan ja lisää keittoon hienonnetun persiljan kanssa. Lisää suolaa maun mukaan. Tämän sopan kanssa sopii täydellisesti ruisleipä ja kylmä maito.










keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Pitsakalaa ja risottoa

Lievästi tuunattu uunilohi sai lapsiltamme nimensä tuoksunsa ja ulkonäkönsä perusteella jo vuosia sitten. Kun lohi kaikissa muissa muodoissaan alkaa kyllästyttää, sitä voi tuunata monin eri tavoin. Pitsakalaan yhdistän makeita ja suolaisia ainesosia, lopuksi kuorrutan kaiken kermalla ja tuoreilla yrteillä. Parhaiten pitsakalan kanssa sopii sahramilla tai kurkumalla maustettu risotto, mutta perunakin eri muodoissaan sopii myös. Koska lisään uunivuokaan reilusti kasviksia, jätän perinteisen salaattiannoksen kokonaan pois.



Pitsakala

Lohifile
tomaatteja
parsakaalia
paprikaa
sipulia
valkosipulia
mustapippuri
kermaa
aurajuustoa
tuoretta tilliä, basilikaa ja timjamia

Nypi lohesta ruodot ja kuivaa nahkapuoli. Aseta se uunipellille ja lisää sen ympärille tomaatteja paprikaa kuutoituna sekä hiukan esikypsennetyt parsakaalin nuput. Levitä fileen päälle kevyesti pannulla käytetyt sipulit ja valkosipuli, sekä hienonnetut yrtit ja pippuria. Kaada koko komeuden päälle reilusti kermaa ja murennettua aurajuustoa. Paista n 200 asteisessa uunissa, kunnes kala on kypsää. Tämä vie fileen koosta riippuen 25-35 minuuttia.





Kurkumarisotto

risottoriisiä
vettä tai kanalientä
kurkumaa tai sahramia
sipulia
valkosipulia
oliiviöljyä
(voita)

Kuumenna kattilassa öljyä ja lisää siihen kurkuma ja sipulit. Pyöräytä hieman ja lisää riisi. Kun riisi alkaa suhista, ryhdy lisäämään kuumennettua nestettä kauha kerrallaan sen mukaan mitä riisi imee sitä itseensä. Jatka niin pitkään nesteen lisäämistä, kunne sriisi on kypsää, muttei kuivaa. Oma risottoni ehti kuivahtaa hieman, joten lisäsin siihen runsaalla kädellä voita, joka korjasi koostumusta hieman. Muutaman harjoituskerran jälkeen risotto yleensä alkaa löytää oikean koostumuksen, kunhan ei samaan aikaa koeta parantaa koko maailmaan puhelimessa puhuen....



sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Herkkukanaa ja duffelipottuja

Nooh, aterian nimi on hieman harhaanjohtava, koska kyseessä on oikeastaan yrteillä ja sitruunalla maustettu uunibroileri, jota paiston ajan valellaan yrtein ja valkosipulin kanssa maustetulla valkoviinillä. Tämän paremmaksi ei linturuoka voi juuri tulla. Duffelipotut ovat kotoisampi versio Duchesseperunoista ja jottei ateria liian raskaaksi kävisi rinnalla matkaa välimerellinen pyttipannu. Jälkkäriksi syntyi sydämellisiä ritareita syyshenkeen omppuviipaleiden ja kermavaahdon kera.





Yrttinen sitruunabroileri

kokonainen broileri tai kana, jos pakastettu, sulata ohjeen mukaan.
voita
yrttejä: timjami, basilika
valkosipulia
sitruunaa
valkoviiniä
mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä


Kuivaa broilerin pinta ja leikkaa siihen viiltoja kylkien kohdalle. Hiero nahan alle aiemmin valmistamaasi maustevoita, johon tulee voita, sitruunamehua, mustapippuria, suolaa ja hienonnettuja yrttejä. (Jos voi ehtii jähmettyä kylmässä hetken sen hierominen nahan alle helpottuu.) Lohko sitruuna ja laita sen broilerin sisään sen jälkeen kun olet suolannut ja pippuroinut sen.
Pinnalle hierotaan hyvää oliiviöljyä ja suolaa, sekä pippuria. Kaada vuokaan valkoviiniä /tai kuivaa siideriä) muutama sitruunan lohko, pari timjaminoksaa, sekä kokonaisia valkosipuleita kuorineen.
Valele broileria muutaman kerran paistamisen aikana ja tarjoa se paistovuoassaan liemen kera.
Paistoaika n. 200 asteessa ensn tunti ja sitten 175 astetta 30 min, uunista riippuen.





Välimeren pyttipannu

sipulia
valkosipulia
porkkanaa
paprikaa
kesäkurpitsaa tai kurkkua
oliiviöljyä
voita
suolaa
mustapippuria


Paahda sipuli- ja porkkanakuutiot ensin kuumalla pannulla, koko ajan pannu heiluttaen tai kuutioita käännellen, etteivät ne nappaa pohjaan. Kun sipuli ja porkkana saa hiukan väriä, lisää pannuun öljyä ja nokare voita. (Voi estää öljyä roiskumasta, eli pieni nokare riittää) Lisää muut kuutoidut kasvikset ja paista nopeasti kuumalla pannulla. Tarkoituksena ei siis keitellä niitä ihan lötköiksi vaan pieni rapsakkuus saa jäädä. Suolaa ja pippuria.


Duffelipotut

jauhoisia perunoita
voita
kermaa
munankeltuaisia
tuoreita yrttejä
suolaa
pippuria


Keitä perunat kuorineen ja joko purista perunapuristimen läpi (kuorineen) tai kuori kuumana ja survo hienoksi. Anna jäähtyä hetki ja sitten lisää reilusti voita ja kermaa sen mukaan että muusista tulee jämäkkä. Vatkaa joukkoon pari keltuaista ja mausta. Muussi on sopivaa pursotukseen, kun sen ulossaaminen on työlästä, silloin duffelit pysyvät kasassa myös paistamisen aikana. Voit tehdä joko kahden lusikan avulla perunakroketteja tai pursottaa ne uunipellille. Paista n 220 asteessa muutama minuutti, kunnes ovat saaneet väriä.





Omppuritarit

pullaa tai paahtoleipää
munanvalkuaisia (jäi ylitse duffelipottujen teosta)
maitoa
voita paistamiseen

omenoita
ruskeaa sokeria
voita

kermaa (jäi ylitse muusista)
kanelia


Ota piparimuotilla leivästä tai pullasta ritarinpohjat. Kastele ne vispatun munanvalkuaisen ja maidon joukkoon ja paistele kuumalla pannulla reilussa voissa. Paista omppuviipaleet sokerin ja voin kanssa viereisellä pannulla ja ravistele kermapurkkia joutessasi. Se yllättäen vaahtoutuu niinkin, edellyttäen, ettei purkki ole täynnä, vaan sinne mahtuu myös happea.
Tarjoile kanelin kera. Nam!




Punajuuricarpaccio ja friteerattua valloumia, Bbq-pasteijat ja hummus, sipuli-portviinikeitto

Tiedän monen perheen kamppailevan sekä ruokahävikin, että kroonisen rahapulan kanssa. Tästä syystä ajattelin aloittaa sarjan: "nyhjää t...