maanantai 9. huhtikuuta 2018

Punajuuricarpaccio ja friteerattua valloumia, Bbq-pasteijat ja hummus, sipuli-portviinikeitto

Tiedän monen perheen kamppailevan sekä ruokahävikin, että kroonisen rahapulan kanssa. Tästä syystä ajattelin aloittaa sarjan: "nyhjää tyhjästä", jossa ideana on joko kierrätää edellispäivien ruoka-aineita, kaivella pakastinta ja jääkaappia ja tehdä melkein ihmeitä, ilman kauppareissun tarvetta.
Yritän jatkossa arvioida tarkemmin kulut per annos, tähän ateriaan meni lonkalta arvioiden viidelle hengelle pari euroa per nuppi.

Toisinaan saan kuulla ihmetyksiä usean ruokalajin valmistamisesta, siihen on ihan käytännön syy - mitä useampi ruokalaji, sitä vähempi määrä riittää ruokailijaa kohti.

Muuten rakkaat lukijat, arvostan suuresti, mikäli jaksatte kommentoida ja antaa kehittämisvinkkejä, esittää toiveita jne. Järkkäri on ollut telakalla, joten kuvien laatu on ollut siitä syystä huono, yritän saada tänään sen elvytettyä, jotta blogi saa myös arvoisensa kuvat annoksista.

Ihanaa kevätpäivää <3


Alkuruoaksi valikoitui punajuuricarpaccio, joka yleensä valmistetaan raa'asta punajuuresta, mutta koska se ei ole ihan lasten makuun, keitin punajuuret kypsiksi, jäähdytin ja kuorin.
Friteerattu juusto on aina ollut suurta herkkua, koska vegaaninen halloumi on melko suolaista, eikä sellaisenaan paistettuna ollut omaan suuhun hyvä, päätin testata sitä friteerattuna ja tällä kertaa se pääsi kyllä jatkoon. Tämän tilalla voi käyttää mitä tahansa vegaanista vuustoa, oleellista on kuitenkin sen valmiiksi paneroinnin jälkeinen pakastaminen, jotta paistaessa vuusto ei pääse sulamaan liiaksi. Koska vuustot on valmistettu öljystä, niiden maku muuttuu kuumennettaessa, eivätkä ne sula, kuten maitopohjaiset juustot.


Punajuuricarpaccio ja friteerattu vuusto 5:lle


3 isoa keitettyä, kuorittua, jäähdytettyä punajuurta viipaleina
Balsamiviinietikkaa tai -siirappia
suolaa
mustapippuria
vegemajoneesia, joka värjätty punajuuren keitinliemellä
punasipulia viipaleina

Asettele punajuuret lautaselle, valuta päälle balsamicoa, suolaa, pippuria ja lopuksi muutama suikale punasipulia, koristele majolla ja vaikkapa rosmariininoksalla

Friteerattu vuusto

Vuustoa n. 2x2 cm paloina
taikinaan vettä ja vehnäjauhoja
korppujauhoa
kuivattua persiljaa
kurkumaa

paistamiseen öljyä

Tee ensin taikina, tarkkaa määrää en osaa sanoa, mutta voit aloittaa niin, että vettä ja jauhoja 50-50, taikinan pitää tosi paksua, että kun upotat vuustopalan siihen, taikina tarttuu helposti kiinni. Tämän jälkeen pyörittele vuusto maustetuissa korppujauhoissa, aseta lautaselle ja vähintään tunniksi pakastimeen.




Kuumenna öljy (siihen kannattaa laitaa nokare margariinia, niin näet milloin on riittävän kuumaa), paista jäiset vuustot molemmin puolin runsaassa öljyssä. Valuta hetki talouspaperin päällä ennen tarjolleasettamista. Tarjoa lisänä sweet chili-kastiketta ja vaikka tuoretta kurkkua viipaleina.





Bbq-pasteijat ja hummus

Hummus ei varmaan ohjetta kaipaa, mutta tässä pikahummusohje kuitenkin:
tölkki kikherneitä
valkosipulinkynsi
oliiviöljyä
tahinia
suolaa ja mustapippuria

Kaada osa herneiden nesteestä vaikka lasiin odottamaan, jos tarvitset sitä myöhemmin ohentamaan hummusta. Valmista yleensä hummuksen johonkin lasipurkkiin suoraan, jotta bamixilla porauksen jälkeen vaan korkki kiinni jä jääkaappin, säästää tiskiä =)

Koristele valmis hummus öljyllä ja paprika- tai chilijauheella. Tällä kertaa värin vuoksi nakkasin kourallisen säilykemaissia vielä pinnalle.




Bbq-pasteijat

Tämä idea synti edellispäivän ylijäämä sämpylätaikinasta, joka oli yön yli jääkapissa ja itseasiassa  kylmäkohotus paransi sen käsittelyä. Käytännössä lisäsin vähän jauhoja, painelin kuplat pois ja leikkasin saksilla takinasta 15 palaa, jotka painelin kämmenellä litteiksi, täytin ja nipistin kiinni. Tähän sopii siis mikä tahansa vehnätaikinan ohje puolitettuna, tulee noin 15 kpl pasteijoita. Lopuksi voitelu kaurakermalla ja pinnalle sesaminsiemeniä. Paisto noin 200 asteessa 10-15 minuuttia.


Täyte:

2 dl kylmää keitettyä puuroriisiä
1 pieni sipuli
yksi kevätsipulinvarsi hienonnettuna
1 dl vaaleaa soijarouhetta turvotettuna
1 valkosipulin kynsi

Keitä riisi ja anna sen jäähtyä. Lisää pannulle kuumaan öljyyn sipuli, valkosipuli ja soijarouhe.
Anna paistua hetken, lisää valmista Bbq-kastiketta pari rkl ja anna kastikkeen imeytyä trouheeseen. Nosta jäähtymään.
Sekoita kaikki ainekset ja mausta makusi mukaan suolalla ja mustapippurilla.
Täytä. Paista. Nauti.




Sipuli-portviinikeitto

Sipulikeitto on yksi ranskalaisen keittiö klassikoista, josta olen muokannut myös lasten suuhun sopivan version. Portviini antaa keitolle ihanan makeuden, keittoon lisätyt porkkana ja peruna hieman suurustavat sitä, joten keitto on hyvin ruokaisa. Tämän voi tarjota joko alku- tai pääruokana, yleensä juustolla kuorrutetulla paahdetulla leivällä. Tässä leivän päällä on pizzamurua ja vegeparmesania. Tästä annoksesta tuli lautasellinen per henkilö. Mikäli tarjoilet keiton ainoana ruokana, tuplaa ainesosat.

1 kg sipulia
3  valkosipulin kynttä
1 porkkana
2 pientä jauhoista perunaa
portviiniä
vettä
suolaa
mustapippuria
tuoretta tai kuivattua timjamia
hyppysellinen sokeria


Kuori ja suikaloi sipulit, porkkanan ja perunat voi käyttää kuorineen. Kuullota sipulit öljyssä, kun ne alkavat saada hieman väriä, ripottele niiden päälle sokeria ja jatka kypsentämistä. Kun sipulit ovat karamellisoituneita ja kattilan pohjaan alkaa jäädä paistojälkeä, kaada joukkoon portviini. Sen määrä riippuu siitä, kuinka voimakkaan maun keittoon halaut, itse käytin noin 1 dl. Pyörittele aineksia puuhaarukalla, että kaikki paistojälki kattilan pohjasata irtooa, siinä on kaikki maku. Kun viini on imeytynyt sipuleihin, lisää peruna- ja porkkanasuikaleet ja vettä alkuun noin litra.
Anna kiehua kannen alla hissukseen ainakin 2 tuntia välillä tarvittaessa vettä lisäten. Jos käytät tuoretta timjamia, voit lisätä sinne oksan viimeisen puolen tunnin ajaksi ja nostaa sen sitten pois, kun asetat keiton tarjolle. Jos taas käytät kuivattua timjamia, se kannattaa lisätä ihan loppuvaiheessa, etteivät maut haihdu taivaan tuuliin.
Kokonaiskeittoaika on siinä 3-4 tuntia, jolloin kaikkien kasvisten rakenne on käytännössä hajonut täysin. Halutessasi hienostella, voit siivilöidä keiton, jolloin siitä tulee sipuli consomme, jonka voit tarjoilla esim. lehtitaikinaleivonnaisen kanssa. Tällä kertaa mentiin arkisemmin ja loppumaustamisen jälkeen höyryävän kuuma keitto lautaselle ja sen päälle paahdettu leipä, joka imee suuren osan keiton nesteestä itseensä, joten keitto saa olla aika "löysää".


























sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Pääsiäisbrunssille tanskalaiset voileivät


 Voileivät saattavat olla arkista purtavaa, mutta pienellä vaivannäöllä niistä syntyy todellinen herkku, parhaimmillaan sielua ja makuaistia hivelevä gourmetruoka.

Suunnitelmissa oli yllättää iltapäivään asti torkkuvat teinit ja väsätä sellainen voikkaribuffet, joka ei jätä ketään kylmäksi ja sehän onnistui.

Aina sanotaan, että ruoalla ei saa leikkiä. Entäpä jos leikkii oikein huolella?

Tässä ohjeet kahden eri voileivän täytteisiin - porkkalapannarileipä, sekä teriyaki-oumph, lisäksi täytetyt sipulit. Annokset 6:lle hengelle.

Täytetyt sipulit

pienehköjä sipuleita 1 per ruokailija
vettä
valkoviiniä
suolaa
mustapippuria

täytteeksi vegaanista mozzarellaa ja sipulin sisusta



Kuori sipuli ja leikkaa kannasta viipale pois, jotta sipulit pysyvät pystyssä. Aseta ne kasariin tai kattilaan, lisää vettä ja valkoviiniä suhteessa 3/4 vettä ja 1/4 valkoviiniä niin, että sipulit peittyvät noin puoliksi. Lisää hieman suolaa ja pari kokonaista mustapippuria. Kuumenna kiehuvaksi ja laita levy pienelle ja kansi päälle.

Anna porista tosi miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia tai kunnes sipulit tuntuvat pehmeiltä. Kaada liemi pois ja anna sipuleiden jäähtyä, vaikka seuraavaan päivään.

Täyttö:
Koverra esim. omenaporalla sisustaa pois, jotta sipuliin jää muutama kerros "kuorta". Hienossa sisus, mausta se suolalla, mustapippurilla, tuoreella timjamilla ja asettele pienellä lusikalla takaisin sipulien siäään. Lisää nokare vegaanista mozzarellaa tai muuta vuustoa. Vetakin tähän varmasti sopisi.
Laita sipulit uuninkestävään vuokaa ja kuumenna uunissa vartin verran, tai kunnes vuusto on sulanut. Nauti.



Porkkalapannarileivät


Porkkalapannaria voisi tarjoilla ihan sellaisenaan sormisyötävänä, tai miten vaan. Tällä kertaa kasasin pannariviipaleet leivälle.


Pannari:

1 litra kauramaitoa
venhäjauhoja tarpeen mukaan (tarkkaa määrää on vaikea sanoa, määrä selviää, kun lisäät jauhoja vähän kerrallaan koko ajan vispaten. Suhteellisen paksu taikina saa olla)
1 tl suolaa
3 rkl auringonkukkaöljyä

uunipellille kasvisrasvaa 3 rkl.

Kuumenna uuni 220 asteeseen ja laita leivinpaperilla vuoratulle pellille kasvirasvaa ja uuniin. Odota, kunnes rasva on sulanut ja kaada pannaritaikina pellille. Helpoiten se sujuu nokallisesta kannusta, jolloin peltiä ei tarvitse ottaa ulos uunista.
Paista 20-30 minuuttia tai kunnes pannari on kypsä. Anna jäähtyä, jonka jälkeen lisää täyte.

Porkkalatäytteeseen tarvitset porkkalaa, itse käytin tässä pikaporkkalaa, joka valmistuu samassa ajassa, kun pannari on uunissa - sen ohje jäljempänä.

Porkkalatäyte

kahden ison porkkanan porkkala
tuoretta tilliä
Yosan kreikkalaista jugua
hienonnettua punasipulia

Levitä jugu ensin jäähtyneelle pannarille, sen päälle porkkala, hienonnettu tilli ja punasipuli. Kääri rullalle kääretortun tapaan ja kääri leivinpaperiin jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.
Leikkaa viipaleiksi ja asettele ne haluamallasi tavalla voideltujen, salaatilla peiteltyjen leipien päälle.

Pikaporkkala:

kuori 2 isoa porkkanaa, (jos olet pessyt ja käytätt kotimaisia luomuporkkanoita, voit hyvin käyttää myös kuoret tähän) ja kuorimaveitsellä "kuorimista" koko porkkana, kunnes pelkkä vaalea keskusta jää jäljelle.
Kuumenna kattilassa reilusti suolattu vesi (1 litra vettä 2 tl suolaa), kun vesi kiehuu, lisää pokkanasuikaleet veteen. Anna kiehua pari minuuttia, kaada siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä.
Lisää kulhoon tai vaikkapa pakasterasiaan valutetut porkkanat, 2 rkl aurngonkukkaöljyä, 1 tl savuaromia, suolaa tarpeen mukaan, silputtua tuoretta tilliä ja murskattua rodepippua. Laita porkkala jääkaapiin ainakin puoleksi tunniksi. Nauti leivällä, perunoiden kanssa tai vaikkapa pannarin täytteenä.





TeriyakiOumph-maissipuuroleivät

Oumphia
teriyakikastiketta
sesaminsiemeniä

Ensin Oumphit pannulle, pikainen paisto, kaada joukkoon teriyakikastiketta ja pari ruokalusikallista sesaminsiemeniä, anna jäähtyä.

Maissipuuro

tölkki säilykemaissia
purkki kaurakermaa
3 viipaletta vegaanista cheddaria
savupaprikaa
mustapippuria

Kaada maissit ja kaurakerma kattilaan, keittele n. 10 minuuttia, murenna cheddar joukkoon. Kun vuusto on sulanut, mausta savupaprikalla ja mustapippurilla. Anna jäähtyä.
ps. tämä puuro toimii lisäkkeenä niin uunijuureksille, couscous-salaatille, paistetulle tofulle you name it!

Kesäkurpitsakimchi

Kimchi on korealainen hapatettu, perinteisesti kiinankaalista tehty lisäke, jota syödään aamupuurosta kaikkien ruokalajien kanssa. Pikakimchiä voi kuitenkin tehdä melkein mistä tahansa kasviksista. Tällä kertaa tein sen kesäkurpitsasta.

kesäkurpitsaa ohuina suikaleina
öljyä
suolaa
mustapippuria
etikkaa
chilipulveria

Suikaloi tai raasta kesäkurpitsa, lisää päälle REILUSTI suolaa ja anna itkeä vartin verran. Huuhtele kylmällä vedellä ja puristele nesteet pois. Lisää loraus öljyä ja etikkaa, sekä chili ja mustapippuria, kääntele huolela ainekset sekaisin ja laita jääkaappiin maustumaan. Parhaimmillaan tämä on vasta pari-kolmen päivän päästä, mutta onnistuu se näinkin.

Leipien kasaaminen onnistuu kun kaikki ainekset ovat jäähtyneitä/kylmiä. OVitele leivät, lisää niille salaattia, sen päälle Oumph, sitten maissipuuroa, kimchiä ja lopuksi vähän tuoretta punasipulia.
Tämä sai perhelltä täydet 10+, ja menee taatusti myös jatkoon.

Hyvää pääsiäistä =)



Matka sekaanista vegaaniksi

Hmmm... ei ollut mikään helppo matka siirtyä ensin sekaanista kasvissyöjäksi ja siitä sitten vegaaniksi.
Matka on ollut pitkä ja kivinen, mutta yhtälailla kiehtova. Päätin viime postauksen jälkeen, etten syö enää lihaa ja se sai aikaan jo omat haasteensa. Nyt tämän vuoden tammikuussa lähdimme perheen kera Vegaanihaasteeseen mukaan.

Toki tähän päätökseen on ollut vaikuttamassa yhtälailla huoli ympäristöstä, eläinten hyvinvoinnista, kuin oma innostus ja mielenkiinto ruoanlaittoa kohtaan.
Olen ottanut vegaanihaasteen vastaan asenteella, että mistään en tingi, en mausta, hyvästä ruoasta, tuoksuista, raaka-aineista jne.


Nyt takana on kolme kuukautta ilman eläinkunnan tuotteita ja siksipä päätin elvyttää blogin uudelleen henkiin - vegaanisesti.

Tervetuloa siis mukaan ruokamatkalle vegaaniseen keittiöön, jossa makuja ja mausteita ei säästellä!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kasvislasagnea ja maailman parhaat kasvispihvit

Toinen viikko Lihatonta Lokakuuta alkoi haasteella, jossa jälkikasvu ryhtyi vaatimaan lihaa. Jonkinlaisena sovitteluna tarjosin kerran kalaa ja kerran kourallisen katkarapuja ja tähän oli tyytyminen. Viikon kruunasi kuitenkin "maailman parhaat kasvispihvit", joita luultiin kalaksi. Oli kuulemma epäreilua valmista ruokaa niin, että sitä voisi luulla kalaksi tai lihaksi. Kokeellinen kokkailu siis jatkuu edelleen. 

Huom!

Osassa reseptejä on käytetty eläinperäistä rasvaa ja/tai maitotuotteita. Nämä on helposti korvattavissa, jolloin koko aterian voi valmistaa täysin ilman eläinkunnantuotteita.




Uunijuurekset, bataattipyre ja bearnaisekastike

Uuniin voi käytännössä tunkea mitä tahansa, mieluisin meidän perheessä on jauhoinen perunalaatu lohkottuna ja kylkeen luomuporkkanoita. Lohkotut juurekset levitetään pellille, päälle pirskotellaan hyvää luomuoliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Paahdetaan noin 200 asteissessa uunissa kolmisen varttia.
Lasten annoksiin lisäsin pienet paneroidut kuhapalat.

Bataattipyre:

lohkoina keitettyä bataattia
keitinlientä
suolaa ja pippuria, yrttejä

Soseuta bataatti lisäten keitinlientä tarpeen mukaan. Mausta ja tarjoile kuumana.

Bearnaisekastike

mausteliemi:

1 shalottisipuli
1 dl valkoviiniä
kokonaisia mustapippureita

4 luomumunan keltuaista
100 g voita
tuoretta tai kuivattua rakuunaa

Keitä maustelientä kasaan, kunnes sitä on jäljellä pari ruokalusikallista, siivilöi ja anna jäähtyä. Erottele keltuaiset kuivaan kulhoon ja lisää mausteliemi. Vispaa keltuaisia vesihauteessa, kunnes kastike sakenee. Lisää voi pienissä erissä, kunnes kastike on kiiltävää. Lisää yrtit ja mausta suolalla. Tarjoile heti.






Lämpimät nachot cheddar-kastikkeella ja mangosalsaa

Cheddar-kastike

2 dl maitoa tai kermaa
100 g cheddaria palana

Raasta juusto ja kuumenna neste. Sekoita juusto nesteeseen puuhaarukalla, kunnes se on sulanut. Halutessasi voit maustaa sitä veitsenterällisellä cayennepippuria.

Mangosalsa

kypsää mangoa
punasipulia
tuoretta chiliä
tuoretta korianteria
oliiviöljyä, suolaa ja pippuria

Kuutioi ainekset ja sekoita ne keskenään. Anna maustua viileässä vähintään tunnin verran ennen tarjoilua.






Kasviskorma, kurkkusalaatti ja emmer-chapati

Korma:

porkkanaa
sipulia
kukkakaalia
perunaa
valkosipulia
tuoretta tomaattia
luomutomaattimurskaa

kuivattu korianteri (jauhettuna), chilijauhe, kurkumaa, kardemummaa, kanelia, suolaa ja pippuria

Paista kasviksia vähässä öljytilkassa ja nosta sivuun. Lisää mausteet pannulle ja anna niiden paahtua hetken, vältä polttamista. Lisää kasvikset, tuore tomaatti, sekä - murska ja tilkka vettä. Anna hautua kannen alla, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Tarjoile chapatin kanssa.

Kurkkusalaatti:

tuoretta kurkkua kuorittuna ja kuutioituna
maustamatonta jugurttia tai kermaviiliä
suolaa, pippuria, tuoretta minttua

Sekoita ainekset ja anna maustua viileässä ennen tarjoilua.

Chapati:

n 2 dl vettä
tilkka öljyä
Emmerjauhoja
suolaa

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi, lisää suola ja öljy, sekä emmer-jauhot koko ajan viavaten, kunnes taikina on tasaista ja kiiltävää. Anna turvota reilun tunnin, jonka jälkeen jaa taikina samankokoisiin palloihin, jotka kaulitaan jauhotetulla alustalla ja paistetaan kuivalla, kuumalla pannulla molemmin puolin. Tarjoillaan heti esim. kasviskorman kanssa.





Kasvislasagne
lasagnelevyjä (täysjyvä ja pinaatti)

kastike:
sipulia
porkkanaa
kesäkurpitsaa
purjoa
paprikaa
valkosipulia
luomutomaattimurskaa
vettä
suolaa, pippuria, tuoretta timjamia

valkokastike:
3 rkl spelttisihtijauhoja
3 rkl voita
6-7 l täysmaitoa
2 dl juustoraastetta

Sulata kattilassa voi, lisää jauhot, pyörittele heti ja lisää lämmitetty maito vähän kerrallaan, koko ajan vatkaten. Kun kastike on saennut, lisää puolet juustoraasteesta ja sekoita kunnes se on sulanut. Loppu raaste säästetään lasagnen pinnalle.

Kasaa lasagne aloittamalla tomaatti-kasviskastikkeella levittämällä sitä ensin vuoan pohjalle, tämän päälle täysjyvälasagnelevyt, päälle taas tomaattikastikella, jonka päälle valkokastiketta, pinaattilevyt ja näin jatketaan kun joko vuoka on täynnä tai kastikkeet loppu. Päälimäiseksi laitetaan valkokastiketta, joka vielä kruunataan juustoraasteella. Kypsellä lasagnea noin 180 asteisessa uunissa kolme varttia. Anna sen vetäytyä 10 minuuttia ennen tarjoilua.



Kasvispihvit 

4 isoa luomuperunaa
2 isoa sipulia
1 kiinankaali
1 porkkana
2 luomumunan keltuaista
kourallinen morttelissa jauhettuja maapähkinöitä (saa jäädä sattumia!)

tuoretta chiliä, inkivääriä ja valkosipulia
suolaa, pippuria ja tuoretta korianteria


Viipaloi ja suikaloi sipuli ja kiinankaali, raasta porkkana. Kuulota ne paistinpannulla, voissa tai voin ja öljyn sekoituksessa. Kaali saa ottaa vaikka vähän väriä. Anna jäähtyä.
Kuori keitetyt perunat kuumana ja murskaa ne pulikalla tai vaikkapa viinipullolla. Tarkoituksena ei ole tehdä tasaista muusia, vaan sattumat ovat toivottuja. Anna jäähtyä, lisää kaali-porkkana-sipulisekoitus, munat ja mausteet. Sekoita massa nopeasti - älä vaivaa, ettei perunan tärkkelys sitkistä massaa. Tee ensin kädessä massasta pallo, jonka jälkeen litistä se esim. lastalla suoraan kuumalle pannulle. Näin saat rapean pinnan. Koska kaikki munaa lukuunottamatta on kypsää, pari minuuttia per puoli riittää sitomaan massan kiinteäksi. Halutessasi voi pyöritellä pihvit vielä korppujauhoissa ennen paistamista. Tarjoile esim. nuudelisalaatin kera.
Varoitus, näitä ei jää huomiseksi!



perjantai 4. lokakuuta 2013

Lihaton Lokakuu starttasi kasviruokailubuumin

Docventuresin Lihaton Lokakuu sai liki 30 000 suomalaista nakkaamaan kinkut ja fileet pannaan ja keskittymään kasvispainotteiseen ravintoon. Niin teki myös meidän perheemme ja sen johdosta seuraavan kuukauden ajan pyrin jakamaan liki päivittäin kasviruokareseptejä, sen mukaan, kun aterioita voi syömäkelpoisena mainostaa.

Päätin ensimmäisen viikon valmistaa ruokia, joiden suunnittelu ei vaadi mitään erityisjärjestelyitä, vaan riittää, että ruoasta jättää yhden ainesosan pois. 


Kasvisruokakuukauden aloittaa chiliklassikko, ilman lihaa




Chili sin carne

sipulia
valkosipulia
tuoretta chiliä
paprikaa
kesäkurpitsaa
säilykemaissia
säilykepapuja (kidney)
luomutomaattimurskaa

suolaa, pippuria, kanelia ja jauhettua korianteria


Kuullota ainekset tomaattimurskaa lukuunottamatta maustetussa öljyssä. Lisää tomaattimurska ja tilkka vettä. Hauduta kannen alla, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Tarkista maku. Tarjoile esim. riisin, salaatin ja tortillojen kanssa.



Emmer-tortillat

2 dl vettä
1/2 tl ruususuolaa
1 rlk luomu oliiviöljyä
emmer-sihtijauhoja

Sekoita ainekset sekaisin, kaulitse muutaman millin paksuisia lettusia, paahda ne molemmin puolin kuivalla, kuumalla pannulla. Peitä liinalla tarjoiluun asti.




Tomaattikeittoa ja spelttipatonkia




Neljän tomaatin keitto

2 valkosipulin kynttä
1 punasipuli
4 pihvitomaattia
kourallinen kirsikkatomaatteja
3 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
1 tölkki säilöttyjä kirsikkatomaatteja
vettä
suolaa ja pippuria, ripaus sokeria, yrttejä (timjami, basilika)

Viipaloi sipulit ja kuullota ne oliiviöljyssä. Lisää tomaatit ja anna kiehua hissukseen 15-20 minuuttia. Soseuta keitto sauvasekoittimilla ja lisää mausteet. Tarjoile höyryävän kuumana tuoreen leivän kanssa.

Spelttipatonki

3 dl vettä
1 tl ruususuolaa
1 tl hunajaa
50 tuorehiivaa
2 rkl luomu oliiviöljyä
3-4 dl spelttijauhoja ja luomuvehnäjauhoja tarpeen mukaan

Sekoita hiiva ja mausteet kädenlämpöiseen nesteeseen ja lisää vähän kerrallaan jauhot, koko ajan ensin vatkaten. Kun taikina paksuuntuu, siirry käsin vaivaamiseen.
Vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa käsistä. Kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
Kauli tai painele taikina litteäksi ja rullaa se nurkasta alkaen, kääretortun tapaan. Kohota vielä vähintään 30 minuuttia, tee pintaan viillot veitsellä, ripottele spelttijauhoja pinnalle ja paista 180-200 asteessa noin 30 minuuttia.


Vaikka tomaattikeitto olisi itsessään riittänyt, tein vielä pikaisen kasvisnuudeliwokin varmistamaan nälän lähdön.




Kasvisnuudeliwokki

nuudeleita
sipulia
paprikaa
pakasteherneitä
porkkanaa
valkosipulia
soijakastiketta
tuoretta korianteria

Liota nuudelit ja paista ne kovalla lämmöllä wokissa tai isolla paistinpannulla. Mausta tilkalla soijaa ja tuoreella korianterilla. Tarjoile tuoreen kurkun kera.




Kolmas kasvisruokapäivä päätyi pizzaan ja tapasteemalla tehtyyn salaattiin.
Pizzataikinan ollessa kohoamassa, kannattaa salaatin ainesosat käsitellä valmiiksi.




Tapas-salaatti

Marinoidut punasipulit
punasipulia
suolaa, mustapippuria, sokeria
oliiviöljyä
mansikkaviinietikkaa

Viipaloi sipulit ja sekoita ainekset sekaisin. Anna maustua kylmässä.

Marinoidut paprikat
punaista paprikaa
suolaa, mustapippuria, oliiviöljyä


Paahda halkaistut paprikat uunissa 180-200 astetta noin puolisen tuntia, kunnes kuori on saanut väriä. Anna jäähtyä hetki ja irrota kuori lihasta. Revi paprikat suikaleiksi ja mausta. Anna maustua kylmässä.


Paneroitu kesäkurpitsa

kesäkurpitsaa
suolaa
korppujauhoja, kuivattua chiliä, paprikaa ja timjamia

Viipaloi kesäkurpitsa ja ripottele pinnalle molemmin puolin suolaa. Anna "itkeä" 10 minuuttia, jonka jälkeen viipaleet kuivataan ja pyöritellään maustetussa korppujauhossa. Paistetaan voin ja oliiviöljyn sekoitetuksessa molemmin puolin muutama minuutti.
Levitä salaatti tarjoiluastiaan ja levitä lisäkkeet päälle. Mausta tarpeen mukaan ruususuolalla, mustapippurilla ja hyvällä oliiviöljyllä.



Kolmen juuston pizza emmer-pohjalla

pizzapohja:

4 dl vettä
30g hiivaa
1 tl hunajaa tai sokeria
1 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
4 dl emmer-sihtijauhoja
luomuvehnäjauhoja

Liuota hiiva, hunaja ja suola veteen, lisää öljy. Vatkaa emmer-jauhot sekaan ja lisää venhäjauhoja koko ajan vaivaten, kunnes taikina on tasaisen kiiltävää ja pehmeää. Anna kohota tunnin verran ja leivo taikinasta pizzoja joko kauliten tai taikinaa venyttäen. Levitä päälle tomaattikastiketta, ja täytteet. Paista 275 asteessa n 8 minuuttia.

tomaattikastike:

4 tuoretta tomaattia
1 rkl aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
1 rkl tomaattipyrettä
2 valkosipulin kynttä
tuoretta timjamia
suolaa, mustapippuria

Kiehauta ainekset muutaman minuutin ajan ja soseuta. Anna jäähtyä.

Pizza kasataan levittämällä pohjalle ensin tomaattikastiketta, sen päälle tuoretta tomaattia viipaleina ja juustot. Tällä kertaa käytin mozzarellaa, vuohenjuustoa ja päälimmäiseksi tuoretta parmesania. Nippu  tuoretta timjamia tekee myös hyvää. Sen voi poistaa paistamisen jälkeen.







sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Emmer-näkkileipä ja speltti-porkkanaleipä


Muinaisviljaleivonta jatkuu...
Tänä aamuna pyöräytin porkkanaleipää speltistä ja jälleen kerran - mielettömän hyvää. Emmer-näkkileipä oli yksi nopeimmista leivistä koskaan, ja luomuvoin kera yksinkertaisesti nam.

















Speltti-porkkanaleipä

50 g tuoretta hiivaa
5 dl vettä (kädenlämpöistä)
2 rkl siirappia
1 tl suolaa
2 isoa luomuporkkanaa raastettuna
spelttijauhoja

Vaivaa taikina ja kohotan kertaalleen. Painele taikina vuokaan tai uunipellille ja anna kohota toistamiseen. Leikkaa taikinaan esim. taikinapyörällä osiot, voitele laimennetulla kahvilla (tuo ihanan värin) ja ripottele pinnalle siemeniä tai esim. luomukaurahiutaleita. Paista 200 asteessa vartin verran. tarjoile lämpimänä voin kera.

























Emmer-näkkileipä (2 isoa näkkileipää)

2 rkl voita
2 dl vettä
suolaa (kuivattua tilliä, persiljaa tms)
3 dl emmer-jauhoja

Sekoita ainekset sekaisin, kauli mahdollisimman ohueksi, pistele haarukalla ja paista 225 asteessa n. 7-9 minuuttia.



Leivontaa: emmeriä ja spelttiä

Olen jopa ruoanlaittoa enempi kiinnostunut leipomisesta ja nimenomaan leivän leipomisesta. Vaihtelunhaluisena päädyin testailemaan muinaisviljojen toimivuutta, etenkin, kun emmer-reseptejä ei yksinkertaisesti ollut käsillä, ja viimein parhaat ohjeet löytyivät italiaksi. Tässä siis ohjeet emmerleivälle,  emmer-spelttileivälle ja spelttinyyteille, joiden sisällä on juustoa, valkosipulia ja yrttejä.

Jos jotain tärkeitä huomoita tein, niin siitä huolimatta, että emmerjauhot olivat hienoa sihtijauhoa, se on kokojyväisenä niin tuhtia tavaraa, että melkeinpä vaatii rinnalleen esim. hieman spelttiä. Leipiin tuli luultavasti juuri emmerin ansiosta taivaallinen kuori. Paksu ja rapea, ja sisältä leipä leipä oli kostea ja pehmeä. Säilytettäväksi en leipää suosittele, vaan kannattaa tehdä ihan yhdelle aterialle kerrallaan. Ohraleivän tapaisesti se tiivistyy ja maku muuttuu säilytyksen aikana. Seuraavissa ohjeissa jauhojen määrää on vaikea sanoa tarkalleen. Leipätaikinaa vaivatessa jauhoja on lisättävä tarpeen mukaan, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa käsistä. Ja siis tosiaan, henkilökohtaisesti käytän aina omia pikkukätösiä leivonnassa, eli monitoimikoneella vaivausaika on todennäköisesti lyhyempi.
Ja mikä parasta, kokojyvämuinaisvilja on terveellistä ja täysin luomua.




Emmer-limppu (1 leipä)

3 dl haaleaa vettä
50g tuore hiivaa
1 tl suolaa
ripaus sokeria
emmer-sihtijauhoja tarpeen mukaan
luomuvehnäjauhoja 2 dl

Liota hiiva haaleaan veteen, lisää suola ja ripaus sokeria. Lisää alkuun emmerjauhoja 2-3 dl voimakkaasti vatkaten (joko vispilällä tai puuhaarukalla) Emmer-jauhoilla ei taikinaan tule juuri lainkaan sitkoa, joten jotta taikina kohoaa kunnolla ja käsiteltävissä, tämä vaihe kannattaa tehdä huolella. Jätä kuplivaksi vispattu taikinavelli kohoamaan huoneenlämpöön noin 45 minuutiksi, jonka jälkeen lisätään jauhoja ja vaivataan taikinaa, kunnes se irtoaa käsistä. Kohota uudelleen noin 40 minuuttia. Painele taikinasta ilmat pois ja laita se kerran vielä kohoamaan joko jauhotettuun koriin tai pyöreäpohjaiseen kulhoon noin puoleksi tunniksi (jonka voit vuorata leivinpaperilla).
Kohota vähintään tunti ja paista 200 asteessa n 35-40 minuuttia, uunista riippuen.






Emmer-spelttilimppu (1 leipä)
Noudata emmer-limpun ohjetta muuten, mutta ensimmäisen kohotuksen yhteydessä käy spelttijauhoja.
Kuten yllä olevista kuvista näkyy, mittasuhteet emmer-speltti 50/50, teki leivästä hyvin vaaleaa.





Spelttinyytit

5 dl vettä
50 g hiivaa
suolaa ja sokeria
spelttisihtijauhoja

Liota hiiva haaleaan veteen, lisää suolaa ja sokeria ja spelttijauhoja. Vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa käsistä (vähintään 400 kertaa!!!) Jätä liinan alle kohomaan vähintään 40 minuutiksi tai kunnes taikina on kaksinkertainen.

Täyte:
purkki raejuustoa
75 g pehmeää voita
2 valkosipulin kynttä raastettuna
puoli punttia tuoretta persiljaa
puoli punttia tuoretta timjamia

Silppua yrtit hienoksi ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Kauli taikina leivinpaperin päällä ja levitä täyte. Kääri rullalle ja leikkaa kuten korvapuustit,  kohota uudelleen vähintään puolisen tuntia. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia, uunista riippuen.



keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Hevosenlihavartaat

Tämä hevosenlihakokkailu ei syntynyt viimeaikaisesta kohusta, vaan meillä on sitä syöty aina silloin kun lihaa on ollut saatavilla. Nyt kuitenkin ilokseni löysin jälleen paikallisesti marketista hevosensisäpaistia ja eihän sitä voinut jättää ostamatta.

Mieluiten valmistan hevosenlihasta pikaisesti kysennettyä ruokaa, tyyliin sisäfilettä carpacciona tai pastramina, häthätää grillattuna punaviini- tai bearneisekastikkeen kera. Nyt oli tarjolla sisäpaistia, joten se päätyi vartaisiin. Kupeeseen -  kuten sanotaan - tarjoilin uunijuureksia ja chilillä maustettua kylmää kastiketta. Toimii.




Hevosta vartaassa

kotimaista hevosen ulkofilettä tai sisäpaistia
marinadi:
tuoretta chiliä
valkosipulin kynsiä
oliiviöljyä
tuoretta korianteria hienonnettuna
soijakastiketta
luomutomaattipyrettä
paprikajauhetta
suolaa ja mustapippuria maun mukaan


Kuutioi liha ja marinoi vähintään 2 tuntia. Pujota vartaisiin ja grillaa tai paista parilalla.
Tarjoile esim. chilimajoneesin ja uunijuuresten kera.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Porkkanasta on moneksi: keittoa, pihviä ja hilloketta

Jatkan juuresintoiluani punajuurikokkailun jälkeen porkkanalla. Makea ja mehukas porkkana toimii monessa muodossa. Tällä kertaa tein alkuun thai-tyylisen porkkana-kookoskeiton, pääruoaksi porkkanapihvejä, chilin ja sitruunan kanssa paistettuja jättikatkoja, sekä savulohimoussea. Jälkiruoaksi valkosuklaamousse porkkanahillolla. Toimi ihan täydellisesti. Itseasiassa oivalsin porkkanan monikäyttöisyyden lisäksi sen, miten eri makujen kanssa se taipuu yhteen. Seuraava porkkanakokeilu liittyy todennäköisesti leivontaan...


Porkkana-kookoskeitto

500 g luomuporkkanaa
1 luomusipuli
2 valkosipulin kynttä
1 cm inkivääriä
1 punainen mieto chili
luomukookosmaitoa
oliiviöljyä
vettä
tuoretta korianteria
suolaa ja mustapippuria

Freesaa oliiviöljyssä viipaloidut porkkanat, sipulit, chili ja inkivääri. Keitä kypsäksi ja soseuta, lisää kookosmaito ja mausteet.


Porkkanapihvit, jättikatkat ja savulohimousse

Porkkanapihvit

500 g luomuporkkanoita
1 iso punasipuli (luomu)
1 luomumuna
tuoretta persiljaa hienonnettuna
sitruunanmehua
suolaa ja pippuria

Raasta porkkana ja sipuli karkeaksi, lorauta joukkoon tilkka sitruunamehua, vatkattu muna ja mausteet. Paista voin ja oliiviöljyn sekoituksessa molemmin puolin kypsäksi.

Katkat

jättikatkoja
tuoretta chiliä
sitruunalohkoja
pari valkosipulin kynttä murskattuna
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
tuoretta korianteria

Kuumenna öljy pannulla, lisää chili ja valkosipuli, pyörittele niitä hetkinen ja lisää lidelle hönkää, sekä sitruunan lohkot. Kun sitruunat ovat saaneet hieman väriä, nakkaa pannulle katkat ja hienonnettu tuore korianteri. Pyöräytä pariin otteeseen ja tarjolle.

Savulohimousse

kylmäsavulohta kuutioituna
smetanaa
creme fraichea
suolaa ja pippuria
tuoretta tilliä ja ruohosipulia hienonnettuna

Vaahdota smetana ja creme fraiche, lisää lohi ja mausteet. Tarjolle.







 Valkosuklaamousse ja porkkanahillo

valkosuklaata
kermaa


500 g luomuporkkanaa
voita
4 dl sokeria
4 dl vettä
yhden sitruunan mehu ja raastettu kuori

koristeluun kanelia

Porkkanahillo kannattaa tehdä ensin jäähtymään. Eli, viipaloidut porkkanat freesataan voissa, lisätään sokeri ja pyöritellään hetki, kunnes lisätään vesi, sitruunan mehu ja kuori. Aito vanilja toimii tässä myös. Keittele kannen alla, kunnes porkkanat ovat kypsiä, tarpeen mukaan lisää nestettä. Soseuta ja jäähdytä.

Valkosuklaamousse koostuu niinkin yksinkertaisista aineksista kuin vesihauteessa sulatettu valkosuklaa ja kevyesti vaahdotettu kerma. Ainekset sekaisin ja kylmään. Mittasuhteet menevät suunnilleen niin, että 200 g suklaata vaatii 3,3 dl kermaa.

Tarjoile mousse porkkanahillon kera ja koristele ripauksella kanelia.


perjantai 15. helmikuuta 2013

Ihan pimeetä - ravintolabloggaus Bistro Sinne

Vaikka vannon kotona tehdyn gourmetruoan nimeen, en voinut vastustaa kiusausta lähteä tutustumaan Porvoon Taidetehtaalla sijaitsevaan Bistro Sinneen. Tarjolla oli Ihan pimeetä -illallinen, pimeässä ruokaillen, tietämättä mitä syöt ja maksat vielä mitä haluat. Eikö kuulostakin kiehtovalta?

Oma uteliaisuuteni pimeää ravintolaa kohtaan heräsi, koska vierailin sellaisessa ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten näkövammaisten kuntoutuskeskus Iiriksessä ollessani omaisen sopeutumisjaksolla. Sillä kertaa ravintolassa ei ollut muita kuin me kaksi, minä ja sokea oppaani. Innostus vaihtui ahdistuksen kautta helpotukseen, kun pääsin kuulo- ja tuntoaistiani rasittavasta tilanteesta eroon.
Tiistaisesta illallisesta tiesin selviäväni, olihan minulla maailman paras opas mukana, oma puolisoni.

Bistro Sinnen Ihan pimeetä -illallinen haastoi aisteja äärimmilleen, sekä antoi mielenkiintoista lisä-ärsykettä illallisten annosten yllätyksellisyydellä. Illalliseen suunniteltu viinipaketti toimi amatööriviiniharrastajan mielestä täydellisesti ja asiantunteva tarjoilija kruunasi koko illan.
Vaikka Sinne ei täyttänyt Dans le Noir- ravintolakonseptia täydellisesti, se oli todella tervetullut lisä tavanomaisuuteen. Dans le Noir - pimeät ravintolat sokeine oppaineen ovat uusinta hottia suurkaupungeissa, kuten Lontoossa, New Yorkissa, Pariisissa tai viimeksi avattu, Pietarissa.
Sinnen pimeydessä ei tarvittu oppaita, mutta pelkässä tuikunvalossa ruokailu oli riittävän haastavaa. Kertakaikkisen herkullinen, joskin raaka-aineiltaan yllättävä illallinen vie kielen mennessään.
Plussaa vielä lähi- ja luomuraaka-aineiden käytöstä.
Ehkä yhden haasteen tämän illallisen myötä aion ottaa osaksi omaa kokkailuani ja se liittyy erilaisten komponettien rohkeaan yhdistelyyn ja ennakkoluulottomuuteen.


Ohessa illallisen menu viineineen, sekä pimeässä (yllättäen) otetut kuvat. Pahoittelen kuvien laatua.



Ihan Pimeetä- ilta
Bistro Sinne 12.2.2013
MENU

Sipulikeittoa ja kuningasrapua
La Chablisienne, Chablis les Vénérables 2009, Burgundi, Ranska


***
Mureaksi haudutettua karitsan potkaa ja madeirakastiketta
Villa Lanata, Barolo lo Zoccolaio 2007, Piemonte, Italia


***
Sitruunapiirakkaa ja lakritsijäätelöä
Tschida, Sauvignon Blanc Beerenauslese 2011, Itävalta





keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Nyhjää punajuuresta: keittoa, pihvejä ja kakkua

Olen pyöritellyt toisinaan ajatusta mahdollisimman yksinkertaisesta illallisesta, jossa oli yksi selkeä pääraaka-aine, jonka ympärille jää- ja kuivakaapin perustarvikkeilla voi rakentaa kokonaisen aterian.
Valitsin ensimmäiseksi haasteeksi punajuuren. Käytännössä kaikki reseptit on mahdollista muokata täysin vegeiksi, mutta tämän aterian tein löysin rantein käyttämällä sekä kermaa, juustoja, sekä munaa.
Hyvää ja kaunista tuli ja mikä hauskinta, punajuurien kilohinta ei ole kovin suuri, joten tämä oli varmasti edullisin 6:n hengen illallinen aikoihin. Koko illalliseen meni noin 1,5 kiloa punajuuria.
Jotta varsinainen ruoanlaitto sujuisi mahdollisimman jouhevasti suosittelen kuorimaan ja paloittelemaan punajuuret heti alkuun. Tämän jälkeen ne keitetään kypsiksi, josta 1/3 osa jätetään keittoon, 1/3 osa menee pihveihin ja loput raastetaan kakkuun.


Punajuurisosekeitto
0,5 kg keitettyjä punajuuria
keitinlientä
suolaa
mustapippuria
valkosipulituorejuustoa

Soseuta punajuuret ja ohenna keitinliemellä, kunnes se on haluamasi paksuista. Sekoita joukkoon pari ruokalusikallista tuorejuustoa ja mausteet. Tarjoile höyryävän kuumana vuohenjuustomoussen kera, koristele tuoreilla timjamin lehdillä.

pinnalle
vuohenjuustomousse (vatkaa pehmeä vuohenjuusto ja loraus kermaa kuoheaksi)  ja tuoretta timjamia


Punajuuripihvit

0,5 kg keitettyjä punajuuria raastettuna
1 iso peruna (raaka) raastettuna
1 iso sipuli hienonnettuna (älä raasta)
1 luomumuna
1 rlk vehnä- tai perunajauhoja
suolaa ja mustapippuria
reilusti tuoretta persiljaa hienonnettuja
paistamiseen voita/oliiviöljyä

Sekoita kaikki ainekset ja paista miedolla lämmöllä molemmin puolin, esim. lettupannussa.
Tarjoile tsatsikin kanssa.



Punajuuri-suklaakakku

2 munaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
170 g sulatettua taloussuklaata
 0,5 kg esikeitettyä punajuurta raastettuna

Vaahdota munt ja sokeri, lisää jauhot, sula suklaa ja punajuuriraaste. Sekoita kaikki ianekset ja kypsennä 175 asteessa, kunnes kakku on kypsä (minulla meni aikaa noin 40 min.)
Jäähdytä ja kuorruta maustamattoman tuorejuuston ja tomusokerin seoksella. Raasta pinnalle taloussuklaata.


Punajuuricarpaccio ja friteerattua valloumia, Bbq-pasteijat ja hummus, sipuli-portviinikeitto

Tiedän monen perheen kamppailevan sekä ruokahävikin, että kroonisen rahapulan kanssa. Tästä syystä ajattelin aloittaa sarjan: "nyhjää t...