sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Aamiaisella

Arkiaamuisin aamupala keskittyy mysliin, muroihin, jugurttiin ja voileipiin. Viikonloppuisin ja loma-aikoina syömme myös aamuisin hyvin ja ajan kanssa. Koko perheen lemppareihin kuuluu ehdottomasti cheddarilla täytetyt croissantit, kiiltävä ja suussasulava munakokkeli sekä rapeaksi paistettu pekoni. Vaikka tänä aamuna en tehnyt croissant-taikinaa itse, ajattelin jakaa kokkelireseptin, koska se vaikuttaa olevan kohtalaisen harvinaista herkkua, tiedä sitten miksi?




Munakokkeli


Mieluusti onnellisten luomukanojen munia
kermaa
voita


Sekoita munat ja kerma. Sulata voi pannulla ja kaada kokkeliseos joukkoon. Kääntele massaa koko ajan ja pidä huoli, että pannu pysyy mieluummin liian miedolla kuin kuumalla lämmöllä. Oikeanlainen munakokkeli on kiinteää, kiiltävää ja kermaista. Mikäli massa juoksettuu, erottuu hera ja silloin kokkeli kuivuu. Heti kun puulastalla käännellessä tunnet massan tarttuvan ja kuivuvan, nosta pannu pois lideltä. Kokkeli jatkaa kypsymistään edelleen. 
Parhaiten kokkeli maistuu suollalla ja pippurilla maustettuna, tänään joukkoon lykkäsin myös tuoretta timjamia. Lisäkkeenä tarjosin rapeaksi paistettua pekonia ja croissantteja.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Punajuuricarpaccio ja friteerattua valloumia, Bbq-pasteijat ja hummus, sipuli-portviinikeitto

Tiedän monen perheen kamppailevan sekä ruokahävikin, että kroonisen rahapulan kanssa. Tästä syystä ajattelin aloittaa sarjan: "nyhjää t...