tiistai 4. syyskuuta 2012

Lohturuokaa osa 3. Juustomakaronia ja mausteista lihaa

Eilen jäi blogi julkaisematta hirvittävän ukkosilman vuoksi. Onneksi salama iski vain talon viereiseen puuhun ja sen kautta pamahti puhelinlinjaa pitkin taloomme. Henkisistä kolhuista huolimatta talo on ehjä, eikä kukaan loukkaantunut. Järkytyksestä huolimatta hemmottelin perhettä lohturuoalla, osa 3.

Juustomakaroni tunnetaan periamerikkalaisena herkkuna, jonka toteuttaminen onnistuu kotikeittiössä varsin helposti. Sillä saa muuten tylsään makaroniin uutta sävyä ja vivahdetta. Itse tarjoilen sitä mieluiten mausteisen, grillatun lihan kera ja kylkeensä se kaipaa tietysti keventämään hiukkasen raikasta salaattia. Kaloreita ja hiilareita riittää, mutta kyse on syömisen ja ruoka-aineiden tasapainosta. Kohtuudella siis kaikkea.




Juustomakaroni

makaronia
kermaa
cheddar-juustoa (mieluiten palana)
paprikajauhetta
tuoretta persiljaa
mustapippuria


Keitä makaronit väljässä vedessä kypsiksi, huuhtele ja jätä lävikköön valumaan. Tee cheddarkastike joko bechamelkastikkeeseen lisäämällä cheddaria tai nopeampi tapa on kaataa purkki tai kaksi kermaa kattilaan ja lisää sinne raastettua cheddaria ja pyörittele puuhaarukalla kunnes juusto sulaa. Lisää paprikajauhetta ja mustapippuria. Kaada kastike makaronien joukkoon, lämmitä uudelleen ja lisää tuore persilja ennen tarjoilua.




Mausteinen liha

possun sisäfilettä, naudan sisäpaistia/-ulkofiletta, possun kylkiviipaleita
Cajun-mausteseos: oliiviöljyä, sitruunan tai limen mehua, murskattuja valkosipulin kynsiä, cayennepippuria, paprikajauhetta, mustapippuria ja tuoretta korianteria. Possun kylkiviipaileille voit ripotella myös hiukkasen grillimaustetta.
Marinoi lihoja tunti-pari ja grillaa makusi mukaan.







Salaatti Paholaisenkastikkeella

salaattia
kurkkua
tomaattia
sipulia


Paholaisenkastike

2 punaista paprikaa
2 valkosipulin kynttä
1 rlk ketsuppia
1rlk sinappia
mustapippuria
tuoretta chiliä maun mukaan (n 1-3 cm)
tuoretta basilikaa
punaviinietikkaa 2 rlk
sokeria 2 rlk
oliiviöljyä
suolaa

Surauta kaikki ainekset öljyä ja suolaa lukuunottamatta tehosekoittimessa soseeksi ja lisää öljyä pikkuhiljaa masiinan käydessä kunnes kastike sakenee. Mausta suolalla maun mukaan.
Voit tarjoilla kastikkeen joko eri astiasta tai sekoittaa valmiiksi salaatin joukkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Punajuuricarpaccio ja friteerattua valloumia, Bbq-pasteijat ja hummus, sipuli-portviinikeitto

Tiedän monen perheen kamppailevan sekä ruokahävikin, että kroonisen rahapulan kanssa. Tästä syystä ajattelin aloittaa sarjan: "nyhjää t...