lauantai 13. lokakuuta 2012

Porkkanaboston ja mustikkasmoothie

Koska eilisillan kokkailu jäi pikaruoan kyhäämiseen, päätin aamiaisella hemmotella perhettä tuoreella porkkanaleivällä ja smoothiella. Perinteisen porkkanasämpylän sijaan innostuin kasaamaan porkkanasämpylätaikinan bostonkakun tapaan vuokaan. Porkkanan makeutta korostaakseni leivoin taikinan sisään kääretortun tapaan oliiviöljyllä ja tilkalla stiruunamehua maustettua porkkanaraastetta.
Kuohkean, lämpimän leivän kanssa toimii aina kylmä ja raikas smoothie. Samalla saa kuin vahingossa syötettyä lapsille ja miksei vanhemmillekin kasapäin kotimaisia marjoja. Nam.




Porkkanaboston

taikina:

3 dl lämmintä maitoa
1 rkl siirappia
1/2 tl suolaa
30 g tuoretta hiivaa tai pussillinen kuivahiivaa
jauhoja
1 karkeaksi raastettu porkkana

täyte:
1 hienoksi raastettu porkkana
tilkka sitruunamehua
oliiviöljyä
suolaa
pehmeää voita


Vaivaa taikina notkeaksi ja anna kohota liinan alla noin 45 minuuttia. Vaivaa taikinasta ilmat pois ja kaulitse se leivinpaperille. Levitä taikinalle pehmeä voi ja porkkanaraaste. Kääri rullalle kuten kääretorttu ja leikkaa se tasakokoisiksi paloiksi. Voitele vuoka ja nosta taikinapalat leikkuupinta ylöspäin vuokaan. Kohota liinan alla puolisen tuntia, voitele pinta maidolla ja paista koko komeus uunissa noin 200 asteessa 20-30 minuuttia, kunnes leipä on kypsä. Tarjoile lämpimänä mieluusti kotitekoisen voin kanssa.




Mustikkasmoothie

3 dl pakastettuja mustikoita
1 banaani
(2 riviä valkosuklaata)
5-6 dl maitoa

Kaikki ainekset tehosekoittimeen, sur sur ja valmista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Punajuuricarpaccio ja friteerattua valloumia, Bbq-pasteijat ja hummus, sipuli-portviinikeitto

Tiedän monen perheen kamppailevan sekä ruokahävikin, että kroonisen rahapulan kanssa. Tästä syystä ajattelin aloittaa sarjan: "nyhjää t...