tiistai 21. elokuuta 2012

Arkiruokaa- pottua ja jauhista

Tänään mielessä oli laitella lasten lempiruokaa, johon liittyy usein perunamuussi. Kotona tehty, ei mikään pakaste sellainen. Perinteisten lihapullien sijaan päädyin taiteilemaan Beef Wallenbergin pihvejä, joka kuuluu naapurimaamme Ruotsin klassikkoruokiin. Pehmeästä paistijauhelihasta (tai alunperin vasikan raaputetusta paistista) tehdyt leivitetyt pihvit sulavat suussa pottumuusin kera. Perinteisesti lisäkkeenä tarjoillaan kotimaassa puolukkahilloa ja naapurissamme tuoreita herneitä tai  herneenpalkoja. Erilaisia kastikkeitakin Wallenbergiin liitetään, mutta mehevä pihvi löysähkön muusin kera ei kylkeensä soosia tai muita lisäkkeitä mielestäni kaipaa.Tänään kuitenkin tein poikkeuksen ja tarjoilin lisäkkeenä voissa paistettuja esikypsennettyjä punajuurilohkoja.

Salaatti alkuruokana liitetään ketjuravintoloihin, joissa ruokaa odotellessa asiakkaiden odotetaan kauhovan salaattia ja raasteita lautasensa täyteen. Ajatuksella tehtynä salaatti toimii myös ruokahalun herättäjänä ja antaa lupauksen siitä, millaisia makuja pääruoka on tarjoamassa.


Alkuruoaksi kesää muistuttava salaatti, jossa täydentyy loppukesän maut: uunissa paahdettuja tomaatteja, marinoitua kurkkua, onnellisten kanojen munia ja makeaa frisee-salaattia. Päälle tilkkanen oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria.








 Wallenberg erooa perusjauhelihapihvistä kermaisen koostumuksensa, sekä leivityksensä puolesta.



Kuudelle hengelle:

700g paistijauhelihaa
3,5 dl kermaa
2 keltuaista
suolaa
pippuria

leivitykseen leipäraastetta tai korppujauhoja

Sekoita lihaan hellästi (ei kannata vatkata tai vaarana on se, että taikina leikkaa kiinni eli juoksettuu) kerma, keltuaiset ja mausteet ja laita taikina kylmään. Raasta, rouhi tai muuten murenna eilisen päivä leipä. Jos sitä ei ole tarjolla, korppujauho/vehnäjauho käy myös paremman puutteessa. Leivitä leipä/jauhomurut leivinpaperille ja kasaa taikinasta isoja pihvejä. Kääntele ne molemmin puolin leivityksessä ja paista miedolla lämmöllä voin ja öljyn sekoituksessa.


Jälkiruoka mukailee perinteistä kotiruokaa, Juustopannari tuoreella mansikkahillolla. Entisajan ternimaidosta tehtyä uunijuustoa jäljittelee juustonjuoksutteella (löytyy apteekista) sakeutettu pannukakkutaikina, joka hieman suolaisena liittää maut aterian päätteeksi makean hillon kanssa yhteen.




Uunipellillinen juustopannaria


1 l maitoa
1 muna +
2 valkuaista (jotka jäivät yli wallenberg-taikinasta)
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rlk juustonjuoksutetta
1 tl suolaa


Vispaa kaikki sekaisin. Vältyt paakuilta, kun lisäät maitoon ensin jauhot ja sitten vasta munat, viimeisenä suola ja juoksute. Laita uunipellille pari ruokalusikkaa voita ja sulata se uunissa. Kaada taikina hieman ruskettuneen voin sekaan ja paista 200 asteessa puolisen tuntia tai kunnes taikina hyytynyt ja saanut hieman väriä. Tästä pannarista tulee litteä, kostea ja erittäin mehevä. Se sopii myös suolaisille täytteille, kuten tuulihattutaikina. Tällä kertaa se nautittiin lämpimän mansikkahillon kera.


2 kommenttia:

Punajuuricarpaccio ja friteerattua valloumia, Bbq-pasteijat ja hummus, sipuli-portviinikeitto

Tiedän monen perheen kamppailevan sekä ruokahävikin, että kroonisen rahapulan kanssa. Tästä syystä ajattelin aloittaa sarjan: "nyhjää t...