keskiviikko 22. elokuuta 2012

Sikinsokin itämaista kokkailua

Tänään olikin hieman toisenlainen ruoanlaittopäivä, kun vammautunut puolisoni osallistui keittiöpuuhiin terapeuttinsa kanssa. Näitä päiviä varten kerään aina mahdollisimman yksinkertaiset reseptit (lue: joiden kanssa ei voi epäonnistua) ja lisäksi mieluusti sellaisia, ettei lieden ääressä tarvitse seistä tuntitolkulla.
Meillä on aina selvä työnjako, minä teen pienet näpräämiset, suikaloinnit, silppuamiset ym. ja puoliso hoitaa suoran linjan hommat. Valitsimme tämän päivän listalle "japanialaistyyppisen" alkukeiton, joka mukailee japanilaista Ramen-keittoa, jonka perusta on mausteinen liemi ja nuudelit. Keiton voi nauttia ihan sellaisenaan tai joukkoon voi lisätä katkarapuja, kalaa, lihaa, munaa, sieniä, kiinankaalia jne. Tänään päädyimme katkaravuilla ja herneillä höystettyyn keittoon.

Koska keiton näprääminen oli minun vastuullani, puoliso keskittyi pääruokaan, joka tänään oli intialaista kanaa sitruuna-kermakastikkeessa.

Ramen-keitto perustuu maukkaalle liemelle, jossa on selkeät ja lämpimät maut, olematta kuitenkaan liian tulinen. Periaatteessa samat maut löytyvät tästä kuin useista thai-keitoista sillä erotuksella, että liemi on kirkas. Itse laitan mieluiten alkuliemeen porkkanaa, sipulia, valkosipulia, tuoretta chiliä, inkivääriä, soijaa ja kalakastiketta. Ja tietysti vettä. Näitä keitellään aikansa ja sillä välin suikaloin uuden satsin porkkanoita hienoiksi tikuiksi, ehkä paprikaa ohuina suikaleina myös, sipulia ohuina tikkuina. Kun maut ovat tiivistyneet ja liemi kiehunut kasaan, se siivilöidään ja uudet kasvikset lisätään joukkoon. Kun porkkanat alkavat pehmentyä lisätään nuudelit joukkoon. Maun mukaan voi käyttää joko muna- tai riisinuudelia. Nämä eivät tarvitse enää keittämistä vaan muutaman minuutin kuumassa liemessä, jonka jälkeen lisätään valutetut katkaravut. Koska rakastan tuoreita yrttejä lisäsin myös tuoretta korianteria ja persiljaa. Tarkkaa reseptiä on haastava kasata, koska riippuu täysin kokkaajan omista makunystyröistä mitä makuja hän haluaa korostaa. Kunhan pitää mielessä mittasuhteet, eli voimakkaita makuja kuten chili ja inkivääri kannattaa laittaa vähemmän kuin raikkaita tuoreita juureksia ja kasviksia.
Jos liemen keittely ahdistaa, voi toki tehdä pikaliemen perusmausteista tai käyttää esim. kasvisliemikuutiota.






Pääruoan roolia esittävä intialaistyyppinen uunikana saa makunsa inkivääristä, korianterin siemenistä, tuoreesta chilistä, juustokuminasta jne. Vaikka reseptiin tulee jugurtin lisäksi myös kermaa, se on lempeä, mutta kevyt ruoka, joka toimii mielestäni parhaiten riisin kanssa, mutta miksei myös pastan tai perunan kyljessä.




Lempän tulinen kana intialaisittain
6:lle

6 palaa maustamatonta kanaa, fileinä tai luineen
1/2 prk bulgarian jugurttia
1/2 tuore chili hienonnettuna
1 cm pala tuoretta inkivääriä
3 kynttä valkosipulia

mausteseos:
1 tl garam masalaa tai jeeraa (juustokumina), kanelia, neilikkaa, kardemummaa


Jauha mausteet mieluiten morttelissa, lisää chili, inkivääri, sekä jugurtti. Sekoita ainekset keskenään ja hiero kanan pintaan. Laita kylmään vähintään puoleksi tunniksi, (mieluiten 2 tuntia).

Tee kastike:

3 rkl öljyä
2 isoa sipulia hienonnettuna
1/2 tl sinapinsiemeniä
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1/2 tuoretta chiliä
1 tl jauhettua korianteria
pala inkivääriä
maun mukaan tuoretta korianteria kourallinen (persiljakin käy, silloin maku ei yhtä "ummehtunut"
1/2 dl sitruunan mehua
1/2 sitruunan raastettu kuori
1/2 prk bulgarian jugurttia
2 dl kermaa

Kuumenna öljy paistinpannulla ja lisää sinapinsiemenet, jonka perään sipulit ja valkosipuli. Pyöräytä hetki ja lisää chili, korianteri ja inkivääri. Kääntele hetki ja lisää sitruunan kuori sekä mehu. Lopuksi lisää jugurtti ja kerma, kiehauta ja nosta sivuun hautumaan.

Kaada marinoidut kanapalat uunivuokaan ja paista niitä n. 225 asteessa 10-15 minuuttia kanapalojen koosta riippuen.
Nosta kanapalat uunivuosta kastikkeen joukkoon tai voit vaihtoehtoisesti kaataa kastikkeen kanojen päälle ja jatkaa kypsentämistä vielä muutaman minuutin.
Tarjoile höyryävän kuuman riisin kanssa ja lisää pinnalle vielä kourallinen tuoretta korianteria.



Jälkkäri meinasi unohtua kaikessa tohinassa, jota on luonnollisesti tiedossa kun keittiössä häärää kolme kokkia. Yllättäen muistin, että eilen keitettyä mansikkahilloa jäi ylitse, joten pyöräytin mansikkamuffineja, joissa perusmuffinitaikinaan humpsautin kuhunkin vuokaan lusikallisen kotitekoista mansikkahilloa. Nam.






Muffinit 12 kpl

2 isoa munaa
1dl sokeria
1 1/2 dl venhäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1/2 tl vaniljasokeria

Sokeri ja munat vispataan kuohkeaksi vaahdoksi, johon lisätään siivilän lävitse jauhot ym.
Käännellää sekaisin ja annostellaan vuokiin. 200 astetta ja uunista riippuen n 10-15 minuuttia.
Itse suosin teflonista muffinivuokaan, jonka vuoraan paperisilla leivosvuoilla. Näin ei ole riskiä, että muffini kohotessaan leviää vaan se tosiaan kohoaa ylöspäin. Tomusokeria teesiivilällä päälle ja nam.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Punajuuricarpaccio ja friteerattua valloumia, Bbq-pasteijat ja hummus, sipuli-portviinikeitto

Tiedän monen perheen kamppailevan sekä ruokahävikin, että kroonisen rahapulan kanssa. Tästä syystä ajattelin aloittaa sarjan: "nyhjää t...