torstai 30. elokuuta 2012

Pikkulauantain perusmättöä - pippuripihviä

Viikon verran flunssaista perhettä ryydittäneenä päädyin yksinkertaiseen perusmättöön illallisen osalta. Hyvää tässä on se, että siinä löytyy jokaiselle jotakin. Itse olen suuri broccolin Ystävä ja sen myötä gratiinissa se toimii aina. Perinteinen peruna alkaa olla kesäisten uusien pottujen myötä jo niin kulutettu, että nyt vaaditaan perunan hiilariannokselta muutakin kuin kaunista pintaa. Perinteinen pippuripihvi voidaan toki valmistaa monin tavoin, mutta Minnan keittiössä se valmistuu helpoiten naudan ulkofileestä (mieluiten luomua, jos vaan mahdollista) ja sen kera tarjotaan pippurista kermakastiketta. Jälkkäriksi omista ompuista helppo paistos jäädytetyn kerman kanssa.



Broccoligratiini

pehmeäksi keitettyä broccolia (ei pakaste vaan tuore!!)
päälle valkokastike:
kattilaan voita ja vehnäjauhoja samassa suhteessa, pyörittele vispilällä, ja lisää maitoa. Suhde suunnilleen: 3 rlk voita ja saman verran jauhoja + n 5 dl maitoa. Kuumenna hissukseen ja vispaa samalla jatkuvasti ettei paakkunnu. Kun kastike sakenee, nosta pois liedeltä ja kaasa broccolien päälle uunin kestävään vuokaan.
Gratinoi uunissa n 175 astetta ja puolisen tuntia, kunnes saanut väriä pintaan.




Paistetut kermaperunat

Viipaloi raa'at perunat noin millin viipaleiksi ja huuhtele ne juoksevan veden alla, jotta liika tärkkelys huuhtoutuu. Valuta siivilässä ja kuivaa vielä talouspaperilla tai pyyhkeen päällä ennen paistamista. Sulata pannulla voi ja lisää oliiviöljyä, nakkaa perunat perään anna porista. Pyöräytä pannua tai käännä perunoita harvakselltaan, jotten pannu jäähdu liikaa. Perunoiden on tarkoitus saada väriä. Kun ne ovat ruskistuneet kauttaaltaan lisää kermaa pikkuhiljaa mukaan. Tarkoituksena on keittää paistetut perunat kermassa niin, että kaikki lisätty kerma imeytyy perunoihin. Tämä vie aikaa kerman määrästä ja liende höngästä riippuen 20-30 min.








Pippuripihvi

Paista kämmenellä kevysti paineltu parisenttinen naudan ulkofilepihvi reilusti kuumalla pannulla n. 1 min per puoli. Lisää pippurisekoitus (parasta tulee morttelissa kun sekoitat rose- viher- ja mustapippuria) ja paistele vielä hetkinen n. 30 sek. /puoli. Lisää purkillinen kermaa ja heti kun se kiehahtaa, lisää vielä pari rlk soijakastiketta. Siirrä sivuun vetäytymään tai nakkaan pannun alle veitsi, jottei soosi kiehu kuiviin. Tarjoile sopivien lisäkkeiden kera. 
(Jos haluat kypsän pihvin, voit keitellä niin pitkään kuin huvittaa, mutten suosittele=)







Omenapaistos

kuori ja pilko happamat omput, paistele niitä voissa hetkinen ja kaada uunivuokaan. Paistoksen päälle tuleva taikina: kaurahiutaleita kourallinen ja saman verran vehnäjauhoja. Hyppysellinen kanelia ja leivinjauhetta, sekaan kermaa kunnes pehmeä, levitettävä tahna.
Paistele uunissa keskilämmöllä kunnes pinta saanut väriä. Tarjoile vaniljasoosin, jäätelön tai vaikkapa jäädytetyn kerman kanssa. NAM!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Punajuuricarpaccio ja friteerattua valloumia, Bbq-pasteijat ja hummus, sipuli-portviinikeitto

Tiedän monen perheen kamppailevan sekä ruokahävikin, että kroonisen rahapulan kanssa. Tästä syystä ajattelin aloittaa sarjan: "nyhjää t...